Valmennus loi pohjan esihenkilötiimin yhteistyölle

"Teoiksi toteutti Johda Motivaatiolla™️ -valmennuksen Tampereen kaupungin Kestävä kaupunki -palveluryhmän esihenkilötiimille.
Valmennuksella oli kaksi syytä ja tavoitetta, jotka myös saavutettiin:
Ensimmäiseksi jokaisen motivaatiorakenteen selvittäminen auttoi meitä ymmärtämään paremmin toisiamme ja itseämme.
Toiseksi se mahdollisti kolmelle uudelle esihenkilölle ohituskaistan muiden esihenkilöiden sielunelämään ja päinvastoin. Näistä syntyi syvällisempää ja tuloksellisempaa tiimityötä toisten arvostamisen ja ymmärtämisen kautta. Lisäksi koko tiimin yhteinen Motivaatiokartta toimii jatkossakin hyvänä pohjana meidän esihenkilöiden yhteistyölle.

Itse olen urani aikana ollut mukana monenlaisissa valmennuksissa, joissa on tehty erilaisia persoonallisuusprofiileja ja -analyysejä. Johda Motivaatiolla™️ -valmennuksen osalta vakuutuin muun muassa siitä, että valmennuksessa käytetty Reiss Motivation Profile® -työkalu pohjaa mittavaan tieteelliseen työhön. Tiimimme lähtikin avoimin ja innostunein mielin mukaan valmennukseen, joka toteutettiin onnistuneesti osittain etänä ja osittain kasvotusten.

Valmennuksessa meille selvisi, mikä on meille jokaiselle motivaation näkökulmasta merkityksellistä, mistä innostumme ja turhaudumme ja miten voimme hyödyntää tietoa omassa esihenkilötyössä. Lisäksi laajensimme myös ymmärrystä ja tietämystä toisistamme – mikä saa kollegani innostumaan ja toisaalta mikä lamauttaa tekemisen. Tämän kautta yhteistyömme toimii entistäkin paremmin ja pystymme hyödyntämään motivaatioymmärrystä työkaluna niin keskinäisessä toiminnassamme kuin myös jokaisen esihenkilön oman tiimin johtamisessa.

Esihenkilövalmennuksen jälkeen yhteistyötä päätettiin laajentaa myös yksikkömme muihin tiimeihin. Voin suositella valmennusta ja Teoiksi Oy:tä erilaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin, jossa on tarvetta kokonaisvaltaiselle keskeisten työkavereiden tuntemiselle kuten tiimit, yksiköt, johtoryhmät ym. Ilman Teoksin asiantuntijoiden panosta pelkkä motivaatioprofiilikartan teko olisi jättänyt sen hyödyntämisen vajaaksi."

Kari Kankaala
Ympäristö- ja kehitysjohtaja,
Kestävä kaupunki,
Tampereen kaupunki
Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.